lauantai 17. helmikuuta 2018

S Aseenkanto-oikeudesta Yhdysvalloissa Floridan kouluampumisen jälkeen

Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Kouluampumiset ovat jo muuttaneet koulujen arkipäivää. Oppilaat, opettajat ja vanhemmat ovat joutuneet tottumaan siihen, että osana kouluohjelmaa ovat suojautumis- ja puolustautumisharjoitukset ampumistapausten varalle.

Koska aseenkanto-oikeuteen puuttuminen on osoittautunut mahdottomaksi, viranomaisten vastaus ovat metallinpaljastimet, aseistetut vartijat ja varsinkin yksityiskouluissa yhä enemmän esille nouseva opettajien ja oppilaiden aseistaminen. Todellisuus, jossa oppilaat ja opettajat koulutetaan puolustamaan itseään aseilla, on aika hurja.

[Näin oli lausuttu Ylen entisen Washingtonin kirjeenvaihtajan Olli-Pekka Sulasman kirjoittamassa Ylen sivuilla 15.2.2018 julkaistussa uutisartikkelissa Toimittajalta: Floridan kouluampuminen – Ajatuksia ja rukouksia, joopa joo.]

[Itse sanoisin, että olisi hyvä, jos Yhdysvalloissa kyettäisiin laajemmin tajuamaan aserajoitusten tarpeellisuus. Maan kansalaisten tulisi ottaa järki käteen ja ruveta miettimään, mistä syystä maan pyhäksi koettu perustuslaki suo kansalaisille oikeuden aseisiin. Siinä on kysymys ensi sijassa puolustautumisesta sortavaa hallintoa vastaan. Kyky siihen voitaisiin mielestäni taata yhdysvaltalaisille, vaikka jonkin verran sitten aseenkanto-oikeuksia rajoitettaisiinkin. Uskoisin, että Yhdysvaltain perustuslain laatijoiden mielessä ei suinkaan ollut vertaus leikkikehästä, jonka humalaisilla osallistujilla on sarjatuliaseet kuumina.]

[Jos ajatellaan Yhdysvaltain pohjoista naapuria Kanadaa, niin senkin kansalaiset omistavat paljon aseita. Mutta Yhdysvalloista poiketen Kanadassa tehdään kovin vähän rikoksia tuliaseilla. Kuitenkin, koska Yhdysvallat ei ole Kanada, niin maan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä toimivia keinoja aseväkivallan rajoittamiseen. Näitä keinoja voisivat olla myös rajoitukset.]

[PS. Vielä pitää mainita sellainenkin asia, että kun Ylen toimituskunnassa laajalti kannatetaan monikulturismia, niin on hieman outoa siellä päässä ruveta nipottamaan yhdysvaltalaisesta asekulttuurista. Sillä keitä me olemme yhdysvaltalaisten yhtä arvokasta kulttuuria tuomitsemaan?!]

4 kommenttia:

  1. Toisaalta USA:n väkivaltarikostilastot osoittavat aseellista ja muuta väkivaltaa esiintyvän eniten osavaltioissa, joissa aseenomistus ja -kantaminen ovat tiukimpia.
    Vastaavasti väkivaltarikostilastot kaunistuvat samaa tahtia, mitä liberaalimpaa ampuma-asepolitiikka on.

    Miten tämä on mahdollista? Jos vaikka siten, että mitä vapaampaa asepolitiikka on, sitä enemmän kansalaisella on potentiaalia suojella itseään ja rakkaitaan "humalaisilta, joilla sarjatuliaseet höyryävät". - USA:ssa ei muuten voi todellisuudessa omistaa sarjatuliasetta yhtään helpommin kuin Suomessakaan. Ne "bump stock"-viritelmät kelpaavat summittaiseen roiskimiseen, mutta ei sen kummempaan.

    Ja kääntäen:
    mitä enemmän kansalaisia riisutaan aseista, kuten vaikkapa kouluissa, jotka ovat perinteisesti olleet no-gun-zoneja, sitä huonommat mahdollisuudet kansalaisella on puolustautua.

    Ja sitä riemukkaammin ne vetävät puoleensa ammuskelijoita, jotka tietävät ettei paikalla ole ketään, joka voisi heidät pysäyttää.

    Paitsi, että USA:ssa on ollut lukuisia kouluammuskeluja, joissa opiskelija tai koulun henkilökunnan jäsen on hakenut oman aseensa parkkipaikalta autostaan ja pakottanut tekijän antautumaan tai jopa surmannut tämän.

    Jostain syystä mediamme ei halua näistä tapauksista hiiskuakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Unohdin mainita tämän seikan, että usein Yhdysvalloissa rötöstelijät ostavat liberaalimman aselainsäädännön osavaltiosta aseita ja sitten menevät niiden avulla rötöstelemään osavaltioon, jossa on paremmin säännöstelty aselainsäädäntö.

      Parasta varmaan olisi, jos Yhdysvalloissa olisi kaikkialla samanlainen aselainsäädäntö.

      EU:sta on muuten nyt koitunut sellainen hyöty, että nykyään on vaikeampi kuin ennen rikollisten käyttää hyödykseen jäsenmaiden toisistaan eroavia säännöksiä aseiden deaktivoinnissa kokoamalla toimivia aseita ostamalla aseen eri osat eri jäsenmaista.

      Poista
  2. Mielestäni YLE:n toimittajat kannattavat Kurjulaisissa kommenttivastauksessa mainitsemaasi monietnisyyttä ei monikultturismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut saattavat kannattaa ainoastaan monietnisyyttä. Toiset kannattavat sitten enemmän ns. positiivista syrjintää ja islamin nuoleskelua ym. monikulturismiin kuuluvua asioita.

      Mutta olen aina iloinen huomatessani jopa Ylen toimittajakunnassa joskus ilmenevää kriittisyyttä asiaa kohtaan.

      Poista