perjantai 1. joulukuuta 2017

S Kaikki eivät tunne Tuntematonta sotilasta

– On hyvin paljon suomalaisia, jotka eivät tunne Väinö Linnan romaania, eivätkä ole nähneet siitä mitään versiota. Uskon, että tämä on etenkin heille kiinnostava kokemus ja toivon, että tämä elokuva voisi yhdistää sukupolvia. Sotasukupolvien uhrauksia on vaikea ymmärtää nykymaailmasta katsoen, sanoo Louhimies.

Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa sodan kauheus tulee katsojan iholle taitavan kuvauksen, äänisuunnittelun ja nykytekniikan avulla. Kun pommi räjähtää, katoaa katsojaltakin hetkeksi kuulo. Ohjaaja painottaa, että tämä elokuva on parhaimmillaan elokuvateatterissa, jossa jokainen pihaus erottuu.

– Olen yrittänyt ohjaajana pitää huolta siitä, että jokainen yksityiskohta on mahdollisimman hyvä. Olen ohjaajana katsojan edustaja. 

[Näin oli lausuttu Sanna Vilkmanin kirjoittamassa 24.10.2017 julkaistussa kirjoituksessa Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas vie kunnian sodalta, mutta ei sotilailta.]

[Itse näen elokuvan sitten joskus televisiosta ja toivon sen olevan paras näistä kolmesta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti