lauantai 7. lokakuuta 2017

S Putoaa pohja kontrolliyhteiskunnan luomiseen tähtäävältä rationaliteetilta

Supon pienimunaiset salakytät voivat nyt kyylätä omista puskistaan aineistoa, joka alun perinkin on tarkoitettu mahdollisimman monien saataville, joten sikäli he eivät voi välttää näkemästä, jos jollain on isompi, eikä demokratia ja tasa-arvo toteudu.

Mutta asialla on myös filosofisesti tärkeä puolensa. Tarkkailun lisäämistä ja normiruuvien kiristämistä perustellaan niiden ”järkevyydellä”. Valvonnan vaihtoehtona esitetään se, että muutoin terrori-iskut lisääntyvät. Kontrolliyhteiskuntaa perustellaan siis ”pienemmän pahan” valitsemisella, ja kahleiden ripustelua pyritään rationalisoimaan.

Tosiasiassa tarkkailun lisääntyminen, vaihtoehtojen väheneminen ja sekä henkisen että fyysisen liikkumatilan kapeneminen ovat seurauksia juurisyystä, eli maahanmuutosta. Tämä perusongelma jätetään kuitenkin politiikassa, mediassa ja tieteessä huomiotta ja käsittelemättä, ja kansainväliselle muuttoliikkeelle antautuminen esitetään yhteiskunnallisena tai luonnonlainomaisena välttämättömyytenä, joka on osa kansainvälistymistä ja globalisaatiota ja jolle ei muka voida mitään.

Koska tämä perusaksiooma on epätosi, putoaa pohja myös kontrolliyhteiskunnan luomiseen tähtäävältä rationaliteetilta. Tarkkailun ja valvonnan ”järkeistäminen” on perustunut yhteiskunnalliseen valheeseen, jolla kansalaisvapauksien ja -oikeuksien loukkauksia on pyritty oikeuttamaan käyttäen verukkeena maahanmuuton mukanaan tuomaa rikollisuutta. 

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 26.8.2017 julkaisemassaan merkinnässä Terrori-iskun jälki-impact]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti