perjantai 6. lokakuuta 2017

S Puhuu pienpuoluelaisena Soinille ja tämän pienpuolueelle

"Hallitusryhmä Sinisten kannatus on samaa luokkaa kuin eduskunnan ulkopuolisella Piraattipuolueella, eli noin 1,5 prosenttia."

No niin, Soini. Piraattipuolue ja teidän puolueyritelmänne kannatus ovat suurin piirtein samoissa lukemissa. Onhan teillä toki 5 ministeriä, mutta toisaalta meillä on kuitenkin kunnanvaltuutettu Helsingissä ja toinen Jyväskylässä, joten siinäkin suhteessa aika samoilla linjoilla. Olisiko nyt vihdoin aika puhua suoraan kuin pienipuolueaktiivi pienpuolueaktiiville?

Teillä ei mene hyvin, Soini. Itse asiassa teillä menee aika totaalisen huonosti. Jos asioiden annetaan mennä omalla painollaan, silloin poliittiseksi perinnöksesi jää ainoastaan muisto miehestä, joka omassa vallanhimossaan ja poliittisessa sokeudessaan onnistui ripuloimaan perustamansa puolueen päälle harmaahkoa, aavistuksen tahmeaa limaa. Kannattaa siis alkaa miettiä radikaaleja vaihtoehtoja.

Kuten pienpuolueissa elämämme pyörineinä molemmat tiedämme, on Suomen vaalijärjestelmä luotu hyödyttämään suuria ja puolestaan vahingoittamaan pieniä. Meidän pienten kannattaisi ehkä lyödä hynttyyt yhteen! Yhteisen esikuvamme Veikko Vennamon sanoin: "Ilman vaaliliittoa pienet eivät voi suurille mitään. Vaaliliitto on tehtävä, vaikka itse pirun kanssa."

Sipilälle puolestaan tiedoksi, että Piraattipuolue on valmis neuvottelemaan hallituspaikasta. Katsomme, että koska kannatuksemme on yhtä vankalla pohjalla kuin Sinisellä Tulevaisuudella, niin olemme valmiita hampaita kiristellen nielemään ylpeytemme ja tulemaan Kesärantaan hallitusneuvotteluihin kanssasi. Emme välttämättä tarvitse kuin 4 ministerinsalkkua. Tai 3, jos yksi niistä on valtionvarainministeri. Kaksi riittää, jos toinen on pääministeri.

Vakavasti puhuen: Miten huonosti voi epäonnistua, jos 5 ministerillä ja miljoonien säätiövaroilla pärjää yhtä kehnosti kuin eduskunnan ulkopuolinen poliittisten harrastelijanörttien pikkupuolue, jonka ideologia on CS ja polttoaine on ES? Nimittäin edes minä en onnistuisi ampumaan itseäni jalkaan noin pahasti, vaikka olisin viikonlopun mökillä Kossu-pullon ja automaattikiväärin kanssa.

[pienpuolueaktiivi Jiri Keronen 5.10.2017 Facebookissa. Ulostulo liittyy Uusi Suomi -lehden uutisartikkeliin Ylen gallup julki: Sdp nousee – Vihreät luisuu ja ”pääministerin salkku karkaa”]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti