Keskustelu “maalittamisesta” ja poliisin poliittisista kannanotoista ovat luoneet meille Suomeen todellisuuden, jossa kansanedustaja ei muka saisi julkisesti ottaa kantaa viranomaisen politisoituneeseen toimintaan. Mutta samalla sisäisestä turvallisuudesta vastaava viranomainen saa virka-aikanaan käyttää virallisia tiedotuskanavia polikointiin ja journalistit voivat journalistisen etiikan mukaisesta puolueettomuusvaatimuksesta välittämättä nostaa niin inhokkipoliitikkojaan kuin rivikansalaisia perusteetta tikun nokkaan ilman mitään pelkoa seurauksista.
Toki viranomaisillakin tulee olla oikeus ilmaista mielipiteitään yksityishenkilöinä, mutta jotta julkishallinnon instituutioiden uskottavuus säilyy, tulee rajanveto viranomaisten yksityisminän ja virkaminän välillä olla brutaalin selkeä ja ehdoton. Jos nyt poliisin virkatili linkitetään vapaa-ajalla otettuihin halikuviin avoimesti väkivaltaista ulkoparlamentaarista vaikuttamista kannattavan anarkistin kanssa, ja some-poliisit promotoivat ristiin toistensa tai jopa ulkopuolisten kommentaattorien poliittisia kannanottoja, niin herää väkisinkin kysymys siitä, mitä tarkoitusta varten viranomaisen some-kanavat edes on avattu?
Tämä eräiden viranomaisten viime aikainen toiminta sosiaalisessa mediassa ei todellakaan ole sitä neutraaliutta, mitä viranomaisiltanmme on ehdottomasti ja poikkeuksetta syytä vaatia. Ei poliisi jaa myöskään niitä anarkistien poliisivastaisia juttuja, eivät Suomen Vastarintaliikkeen, Oikeutta Eläimille-kettutyttöjen tai poliittisten puolueiden propagandaakaan, eikä pidäkään. Samaan kategoriaan kuuluu kaikki poliisin virkatehtävien ulkopuolinen mielipidevaikuttaminen ja osallistuminen poliittiseen vaikuttamiseen virantoimituksessa.
[Tere Sammallahti blogissaan 16.9.2017 julkaisemassaan merkinnässä Poliisin SoMe-kohu – Poliisilla ei ole mielipidevapautta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti