sunnuntai 20. elokuuta 2017

S Yhdysvallat ei tule saamaan itselleen suurta valtionjohtajaa enää koskaan

Isukki ei ole tulossa. Kukaan ei ole. Amerikan miehet eivät voi odottaa jonkun tulevan ja nousevan feministejä ja antirasisteja vastaan ja samalla seisoa hänen takanaan ja sanoa ”juuri näin”. He eivät voi odottaa valtaansa äänestetyn johtajan pistävän kuriin suurbisnesmaailmaa, pankkeja ja kaikkia juonia ja ahneuden sanelemia puhalluksia, jotka todellisuudessa määrittelevät maan politiikan. Nämä ihmiset vihaavat sinua, eivätkä he välitä mitä haluat tai ajattelet. Ei ole väliä mitä sinulle tapahtuu, he uskovat kaiken olevan sinulle oikein. Ja jos et tee asialle mitään ja ota kohtaloa käsiisi – olet todella ansainnut sen.

Mitä tapahtuukaan valkoisille amerikkalaisille miehille – ja kaikille miehille jotka ovat haluttomia tai kyvyttömiä hyötymään identiteettipolitiikasta – on homma kiinni heistä itsestään, meistä.

[Näin oli lausunut yhdysvaltalainen paha kirjailija Jack Donovan Sarastus-verkkolehdessä 8.11.2016 julkaistussa kirjoituksessaan Kukaan ei tee Amerikasta suurta, joka oli kirjoitettu ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja]

[Tekstin kohta "Kysyin meksikonamerikkalaiselta Trumpin kannattajalta" lienee kirjoituksen kääntäneen Lauri Starkin moka. Mutta olen minä suomalaisen mediakentän tuotoksissa aikaisemminkin bongannut vastaavanlaisia käännösvirheitä, kuten sen, että presidentti Obama on "afrikanamerikkalainen".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti