Emmekö näe lähes joka päivä ahkeria etnisten vähemmistöjen edustajia, sisuttomia ja epärehellisiä suomalaisia, fiksuja teini-ikäisiä ja tyhmiä juutalaisia?
Ainakin voisimme nähdä. Eipä siis ihme, että edistyspiirit ovat jo kauan pitäneet velvollisuutenaan korostaa kaikkinaisten stereotypioiden tuomittavuutta. Sellaisethan saattavat johtaa vääriin johtopäätöksiin sekä yksilöiden että ryhmien kohdalla, ainakin mikäli ne eivät ole imartelevia.
Ryhmien ominaisuuksista on toki mahdollista hankkia tutkimusten avulla myös tieteellisenä pidettävää ennakkotietoa, mutta ongelmana voi olla se, että myös silloin jotkut simplicissimukset soveltavatkin muitta mutkitta noita ryhmän ominaisuuksia sen jäseniin.
Tyhmyyttä ei kai voi parantaa, mutta en ole ihan varma siitäkään, pitäisikö tätä eli siis tutkimustulosten mahdollista väärinkäyttöä älyrajoitteisten taholta pitää riittävänä syynä tutkimusaiheiden rajoittamiseen.
Tässä ehkä sittenkin on villakoiran ydin, joka selittää sen, miksi ryhmien kielteisistä ominaisuuksista halutaan tehdä tabuja. Kun yksilöitä aletaan typerästi nähdä ryhmänsä edustajina (naiset, vammaiset, erikoisella tavalla suuntautuneet jne.) eikä pelkästään omana itsenään, saatetaan heidän niskaansa kaataa kaikenlaista ryhmälle kokonaisuutena kenties kuuluvaa kielteistä latausta, johon kyseisellä henkilöllä ei ole osaa eikä arpaa. Mutta kenen syy se on?
Uskaltaisin sanoa, että typerä ryhmäkuntainen ajattelu on paradoksaalisesti vallannut alaa aivan erityisesti muutaman viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Sitä ennen jokaista pidettiin ennen kaikkea yksilönä, joka oli vain itse vastuussa itsestään ja jota eivät viiteryhmään liitetyt asiat a priori koskeneet.
[Timo Vihavainen blogissaan 3.8.2017 julkaisemassaan merkinnässä Kansanluonne ja luonteeton kansa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti