keskiviikko 16. elokuuta 2017

S Presidentti Trumpin mukaan rasismi on pahuutta

Rasismi on pahuutta. Ja sen nimissä väkivaltaa lietsovat ovat rikollisia ja roistoja. Mukaan lukien Ku Klux Klan, uusnatsit, valkoisen ylivallan kannattajat ja muut viharyhmät, jotka ovat vastenmielisiä kaikelle sellaiselle, jota me amerikkalaisina pidämme arvossa. Olemme kansakunta, joka on perustettu sille totuudelle, että meidät kaikki on luotu samanarvoisiksi.

[Mm. tällaista Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli lausunut 14.8.2017 Ylen sivuilla samana päivänä julkaistun Minna Pärssisen kirjoittaman uutisartikkelin Presidentti Trump Charlottesvillen väkivaltaisuuksista: Rasismi on pahuutta mukaan.]

[PS. vielä saman vuorokauden aikana. Ja Ylen uutisen mukaan seuraavana päivänä presidentti Trump oli vielä jotain löysästi sanonut aiheeseen liittyen. Mielestäni presidentin tulisi oppia, että vaikka hänen ajatuksissaan olisi asiaakin, niin politiikassa ei ole tärkeätä vain se mitä sanoo ja mitä tekee, vaan myös ja ennen kaikkea se, että miltä se näyttää. Mielestäni hän on joka tapauksessa oikeassa viitatessaan Yhdysvaltain nk. perustajaisiin, jotka myös omistivat orjia. Ja siinä, että Charlestonin vastamielenosoittajissa oli myös väkivallan kannattajia. Ja mielestäni Yhdysvaltain perustajaisät tulisi todellakin kaataa jalustaltaan. Presidentti Trump varmaankin on asiasta eri mieltä. Lopuksi sanon, että toisin kuin erään mahdollisesti ammattitaidottoman Ylen toimittajan uutisjutussa oli sanottu, niin Etelävaltioitten asevoimia Yhdysvaltain sisällissodassa johtanut Robert E. Lee vastusti orjuutta. Sitä että hän kuitenkin otti vastaan sisällissodan orjuutta kannattavan osapuolen asevoimien johtajuuden, voi pitää harhaanjohtuneena isänmaallisuutena. Mutta mielestäni on kuitenkin tärkeää huomata, että Pohjoisvaltiot rupesi kieltämään orjuutta koko maan alueella vasta vuonna 1863, kun taas Lee rupesi hommaansa jo vuonna 1862.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti