tiistai 1. elokuuta 2017

S Koko Hubara on merkittävästi edistänyt tällaisen ilmapiirin vakiintumista

Koko Hubara on merkittävästi edistänyt tällaisen ilmapiirin vakiintumista suomalaiseen kulttuurielämään. Hän vaatii, että hänen tuotoksistaan keskusteltaisiin vain hänen ehdoillaan, ja vaatimusta toistaa innokas ihailijajoukko. Koska hän puhuu "ruskeana tyttönä", ja kaiken lisäksi tekee sen ensimmäisenä tässä maassa, hänen kuuntelemisensa on velvollisuus ja hänen arvostelemisensa rinnastuu väkivaltaan. Loputtoman syyllisyydentuntoiselle ja toiseutta palvovalle kulttuuriväelle tällaisten vaatimusten oikeutus on taottu selkäytimeen, ja niinpä he alentuvat Hubaran edessä loputtomiin selittelyihin ja muuttavat koko kulttuurikeskustelun farssiksi. Mutta onpa Hubara kokenut millaista todellista tai kuviteltua rasismia hyvänsä, häntä ei voi millään tolkullisella mittapuulla määritellä päähänpotkituksi. Hän on aikuisikänsä työskennellyt hyvin palkatuissa media-alan ammateissa ja apurahasummat, joita hän sai säätiöiltä jo ennen ensimmäisenkään kirjan julkaisemista, ylittävät moninkertaisesti tyypillisenä vuotena saamani apurahasummat. Ruskeat tytöt -kirja on saanut suuren mediahuomion ja todennäköisesti tavoittanut kohdeyleisönsäkin ongelmitta, joten yhden mielistelemättömän arvostelun ei luulisi hänen urakehitystään jarruttavan. 

[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen 11.6.2017 Marginalia-blogissaan kirjoittamassaan merkinnässä Arvostelun arvostelun arvostelu] 

[PS Kirjailijan mainitsema Koko Hubara on valkoinen nainen, joka on kyennyt mainiosti tekemään uran siitä, että hän on "ruskea".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti