perjantai 30. kesäkuuta 2017

S Suomen yliopistoissa pitäisi toimeenpanna samanlainen puhdistus kuin Berliinin Humboldt-yliopistossa DDR:n romahtamisen jälkeen

Eduskunnan toiminnassa on hullunkurista ollut se, että perustuslakivaliokunta on antautunut kuuntelemaan etupäässä vasemmistolaisten perustuslakijuristien kannanottoja, vaikka tosiasiassa eduskunta itse on suvereeni linjanvetäjä sekä lain säätäjänä että tulkitsijana. Lisäksi eduskunta on antanut uskotella itselleen, että poliittisten levyjen pyörittely asiantuntemuksen levylautasella tuottaisi megafonista jotakin muuta kuin puolueideologista tuubaa.

En tietenkään vastusta asiantuntemuksen käyttämistä lainsäädännön tukena, ja olen valmis myös sitä itse antamaan. Pääongelmana näyttääkin olevan asiantuntijatahojen puolueellisuus. Sen takana vallitsee ikävä tosiasia, että yliopistojen oppituolit on täytetty puoluepoliittisin perustein vihervasemmistolaisilla politrukeilla, joilla on värisuora etenkin humanistisissa sekä oikeus- ja yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa. Myöskään perustuslakituomioistuimen perustaminen ei ratkaisisi mitään, koska myös siitä muodostuisi perimmältään poliittinen toimielin.

Naurettavaa on Lavapuron & Ojasen tapa kyynelehtiä lehdistölle eduskunnan toiminnan puolueellisuuden vuoksi esimerkiksi väitteessä ”puoluepoliittinen suhmurointi hakee vertaistaan” samalla kun heidän omat ”puolueettomina” esitetyt poliittiset argumenttinsa toimivat Troijan puuhevosena, jolla heidän oma vertaansa vailla oleva puoluepoliittinen suhmurointinsa kärrätään eduskunnan sivuovesta sisään.

Ikävä kyllä, eduskunnassa toimivien kansanedustajien asiantuntemus ei näytä riittävän sen asian tunnistamiseen, millaisen ideologisen manipulaation kynsissä he ovat tilatessaan asiantuntija-arviot vasemmistolaisen puolueideologian penetroimilta henkilöiltä.

Kansanedustajiakin huonommassa asemassa asemassa ovat ne yliopistojen opiskelijat, jotka pahaa aavistamattaan joutuvat kyseisenlaisen poliittisen asennemuokkauksen kohteiksi opetuksessa ja opiskeluaikanaan. Vaadinkin muutosta yliopistojen nimityskäytäntöihin. Suomen yliopistoissa pitäisi toimeenpanna samanlainen puhdistus kuin Berliinin Humboldt-yliopistossa DDR:n romahtamisen jälkeen. Poliittisesti sitoutuneet ja kommunistisissa ”hyvä veli” -verkostoissa tehtäviinsä junaillut jäsenkirjaprofessorit pitäisi sanoa irti ja laittaa heidän tehtävänsä uudestaan täytettäviksi.

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 29.3.2017 julkaisemassaan merkinnässä Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti