lauantai 24. kesäkuuta 2017

S Perussuomalaisista loikanneiden ryhmän nimestä Uusi vaihtoehto

Näin alkuun voisi todeta, että tämän perussuomalaisista irtaantuneen ryhmän nimivalinnassa on käytetty joko äärimmäisen mustaa huumoria tai sitten se osoittaa totaalista tyyli- ja tilannetajun puutetta. Mietitääs ny… perussuomalaiset valitsivat uuden johdon ja uuden linjan eli toisin sanoen tarjosivat uuden vaihtoehdon vallitsevalle federatiiviselle valtapolitiikalle. Sen jälkeen soinilaiset (nyk. uuvatit) irtautuivat perussuomalaisista tukeakseen nimenomaan vanhaa valtaa ja ottavat pulaakilleen nimeksi Uusi vaihtoehto. Mille se on vaihtoehto? Vaihtoehdolleko? 

[Näin oli lausuttu Yrjöperskeles-blogissa 14.6.2017 julkaistussa merkinnässä Vuonna nolla.]

[Mutta onneksi ryhmän nimi muutettiin myöhemmin muotoon 'Sininen tulevaisuus'.]

2 kommenttia:

  1. Soinilaisten nykyinen nimi lienee siis Sininen tulevaisuus, eli Sintu. Kyseinen termi on tullut aiemmin vastaani ainoastaan romaanissa "Sissiluutnantti", jossa päähenkilö Erkki Takala joi sitä ilokseen mm. saunan yhteydessä.

    Termi onkin ymmärtääkseni lähinnä Oulun ja sen ympäristön murretta; meille kantahämäläisille kyseinen neste on joppi. Kyseessä on siis maito, josta on kuorittu kerma, eli tavallaan kastroitu maito.

    Termi on siis varsin soveltuva kuvaamaan sintu-uuvatteja, jotka jäivät hölmöinä jäljelle kun Perussuomalaisesta puolueesta kuorittiin kerma.

    VastaaPoista