sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

S Jos Halla-aho olisi alun perin mennyt Muutospuolueeseen

Taas kerran sitä pohtii, mitä olisikaan tapahtunut jos Jytkyvaalien alla Halla-aho ei olisi kehottanut maahanmuuttokriittistä liikettä keskittämään voimiaan Perussuomalaiseen puolueeseen sen tunnetuista puutteista (joista hän ilmoitti olevansa varsin tietoinen) huolimatta, vaan olisi liittynyt Muutos 2011:een?

Meillä voisi olla nyt pääministeri Jussi Halla-ahon johtama Muutos 2011 suurimpana puolueena 50 kansanedustajan voimalla. Yhtä hyvin se voisi olla Suomen suurin puolue, joka on silti asetettu Sverigedemokraternan tapaan ikuiseen hallituspaitsioon, vaikka saisivat 99 kansanedustajaa.

Mutta me elämme tässä todellisuudessa, jossa mikään mainituista ei toteutunut. Niinpä siis lippu korkealle, rivit tiukasti suljettuina marssien tekemään Perussuomalaisista se puolue, joka se voisi olla jo nyt, jos Soini olisi joutunut Jatkojytkyn juhlimisen seurauksena lopullisesti toimintakyvyttömäksi.

Ensi vuonna on maakuntavaalit ja sitten eduskuntavaalit. Ensinmainittuja odottaa jo pienellä ilolla: alkaako uuvattipuolueen syöksykierre jo sieltä?

[nimimerkki "Qroquius Kad" 17.6.2017 Unilaakson turinat -blogin merkinnän Takinkäännöksiä & hopearahoja lukijakommenteissa]

[Itse olen kaksissa eduskuntavaaleissa äänestänyt mainittua Muutospuoluetta, ja täytyy sanoa, että on sääli, ettei Jussi Halla-aho mennyt mukaan sen toimintaan. Silloin se todennäköisesti olisi saanut vaaleilla valittuja kansanedustajia, ja se olisi ollut sparraamassa Perussuomalaisia parempiin ja isänmaallisempiin suorituksiin.]

[...Muutoksellahan oli James Hirvisaari jonkin aikaa ainoana kansanedustajanaan, mutta se johtui vain siitä, että Perussuomalaiset oli erottanut hänet siitä syystä, että kansantaiteilija Seppo Lehto oli tehnyt suuresti Hitler-tervehdystä muistuttavan teon eduskunnan lehterillä. Niin, Hirvisaari oli kutsunut hänet eduskuntaan silloin. Tosin ei varmaankaan Hitler-tervehdystä tekemään.]

2 kommenttia:

  1. Niin, mennyttä ei enää voi muuttaa eikä tulevaa tänään ennustaa. Siksi onkin keskityttävä siihen, mitä tekee tänään ja mitä aikoo tehdä huomenna, että sen voisi toteuttaakin siihen silloin uudelleen keskittyessä.

    James Hirvisaari on tainnut lausua, ettei enää aio osallistua politiikkaan. Kannattaisiko Jussi Halla-ahon sittenkin ottaa häneen yhteyttä kysyen, olisiko mieli muuttunut nyt, kun puolue on puhdistettu soinilaisista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. En tiedä. Eläkkeellä ollessaan Hirviksellä voisi kyllä aikaa riittää politiikkaan.

      Poista