torstai 29. kesäkuuta 2017

S "Iso osa tuntemistani vihreistä ja persuista on lopulta fiksua väkeä"

Muun muassa somekuplat sekä överiksi paisuva selkääntaputtelu luovat pelkoa niin puolueita, poliittista järjestelmää kuin tulevaisuuttakin kohtaan. Vihreät osoittivat nyt ja persut jokunen vuosi sitten että se toimii: kansa äänestää kyllä kunhan huudat lujaa etkä pidä vastustajaasi ihmisenä. Populismi toimii - vaan toimiiko ikuisesti? Toivon että näin ei ole, sillä toinen vaihtoehto on pelon, äärimielisyyksien ja kiihkon kasvaminen joka kerta kovemmaksi ja kovemmaksi. Nyt tarvitaan moderaattoria, kohta tarvitaan pappia.

Nääs kun iso osa tuntemistani vihreistä ja persuista ovat lopulta fiksua väkeä. Vaikkeivät mielipiteet aina kohtaa, heidän kanssaan voi jutella ja he kunnioittavat niin minua kuin poliittista vastapuoltakin. He eivät nouse esille koska he eivät tappele ja niin somekansa kuin mediakin rakastaa tappeluja. Näin ei tarvitse olla. Aina joskus harvoin ihmiskunnan historiassa rauhantekijäkin nostetaan jakkaralle. Olisikohan kohta taas aika? 

[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 16.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Tukena muttei johdossa - puhetta puoluepelosta]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti